Turun Naislaulajat

Turun Naislaulajat on perustettu vuonna 1944 lopetetun Turun Lottakuoron jatkajaksi. Nykyisessä kokoonpanossaan Turun Naislaulajat suosii niin perinteistä kuin moderniakin kuoromusiikkia. Ohjelmistomme vaihtelee kirkkomusiikista viihteelliseen.

Konsertoimme aina adventin aikaan ja keväisin. Lisäksi kuorolla on lukuisia muita esiintymisiä pitkin vuotta.

Turun Naislaulajien johtajana on syksystä 2007 alkaen toiminut Riitta Sorvola. Hänen luotsaamanaan Naislaulajat on edelleen valmis heittäytymään kunnianhimoisiin haasteisiin ja jatkamaan taiteellisesti tinkimätöntä työtään.

Halutessasi kuoron tai sen pienryhmän esiintymään siirry yhteystietoihin tai palautteeseen - samoin jos mukava harrastus naiskuorolaulun parissa kiinnostaa!